
Onko treenimotivaatio kateissa? Tai pohdit ylipäätään, että pitäisi pikku hiljaa alkaa sille ruholle tekemään jotain ja aloittaa treenaaminen? Oli tilanteesi mikä tahansa, tässä todistelua sille, että salitreeni kannattaa.
Oli liikuntamuoto mikä tahansa, hyötyähän siitä aina on. Mutta kuntosaliharjoittelu on kenties se kattavimmin kuntoa kehittävä aktiviteetti.
Listasimme Livestrong.comin avulla 9 salitreenistä koituvaa hyötyä:
1. Lihakset tuhoaa läskiä
Salitreenillä saa tietenkin kasvatettua lihasta – mikäli vain harjoittelutehon lisäksi ruoka- ja lepopuoli ovat kunnossa.
Lisääntynyt lihasmassa puolestaan saa aineenvaihdunnan käymään kovemmilla kierroksilla. Täten estät tai ainakin hidastat rasvan muodostumista, sekä voit paremmin mielin mättää myös pizzaa hyvän treenin jälkeen.
Pelkkä aerobinen liikunta (esim. juoksu) saattaa vain kutistuttaa sinua niin läskien kuin lihastenkin puolesta.
Salitreenillä voit puolestaan laihduttaessakin pitää yllä lihasmassaa.
2. Pysäytät lihas- ja luukadon
Hieman jatkoa aiempaan:
Jos olet nuori, sinua ei vielä kiinnosta tällaiset asiat, mutta iän myötä luu- ja lihasmassa pyrkii itsestään vähenemään. Vaikka salitreeni vaikuttaa junnaavan paikoillaan, eikä kilomäärät tangossa lisäänny, teet silti vanhenemista estävää työtä käymällä salilla.
3. Lisää voimaa & nopeutta – hyödyt urheiluun
Salilla tehty voimatreeni, esimerkiksi kyykky, maastaveto ja muut moninivelliikkeet vapailla painoilla saavat sinut juoksemaan ja hyppäämään kovempaa. Saat hyödyt suoraan sinne harrastamaasi urheilulajiin.
Lue myös: Maastavedon 10 hyötyä
4. Paras ulkonäön kohentaja
Mitä tehdä kun geenilotossa ei tullut 7 oikein? Kuntosaliharjoittelu on se paras tapa muokata omaa ulkonäköä parempaan suuntaan. Saat t-paitoihin täytettä sekä ryhtikin paranee siinä sivussa. Sixpack-vatsa rakennetaan tunnetusti myös salilla (ja keittiössä). [Lue lisää Roinasen sixpack-raamatusta]
5. Salitreeni on paras masennuslääke?
Kun työ, parisuhde tai yleensäkin elämä potkii jalkoväliin, kokeile ensin liikuntaa ja salitreeniä. Lääketeollisuuden sponsoroima lääkäri toki mielellään kirjoittaa reseptin mielialalääkkeisiin, mutta kannattaako näitä kemikaaleja alkaa kehoon syöttämään ennen kuin luonnolliset keinot (esim. treeni ja ruokavalio) on kokeiltu?
Oli kyseessä sitten juoksu, uinti tai kuntosaliharjoittelu, näillä kaikilla on tutkimuksissa (esim. tässä) osoitettu olevan masennusta vähentävää/ehkäisevää vaikutusta.
6. Kehonhallinta paranee (hyödyt normaalielämään)
Kun hanskaat esimerkiksi maastavedon tai kyykyn, opit tuntemaan kehoasi ja käyttämään sitä normaalielämässäkin paremmin. Oli kyseessä sitten muuttolaatikoiden tai sohvan nostaminen.
Kun kerran telot selkäsi olutlavaa nostaessa, voi siitä olla vaivaa vuosiksi eteenpäin. Salilla opit siis nostamaan esineitä oikein.
7. Alennat myös näiden sairauksien riskejä
Nykyinen ruokateollisuus tarjoaa sellaisia eväitä, että diabeteksen hankinta ei ole enää kovin vaikeaa. Salitreenin myötä yleensä myös syömishommat kehittyvät parempaan suuntaan, joten pienennät mahdollisuuksiasi diabetekseen.
Vähennät myös todennäköisyyksiä sydän- ja verisuonitautien syntyyn (tuohon suomalaisten kansallistautiin). Eräässä tutkimuksessa todettiin 45 minuutin kuntosalilaitteilla suoritetun treenin laskevan verenpainetta 20 %.
8. Toimistotyöntekijät huomio: vältä selkäkivut
Istuminen on uusi syöpä, sanotaan.
Yhä useampi työläinen istuu sen 8 tuntia päivässä. Illalla ehkä vielä kotitietokoneen äärellä. Ei ole ihmekään, että ihmisillä on selkä- ja niskakipuja. Säännöllinen salitreeni ja varsinkin keskivartalon treenaaminen edesauttaa selän terveyttä. Jos et salille kerkeä, on esimerkiksi lankutus hyvä liike, jota voi tehdä vaikka työpaikalla tai kotona – milloin tahansa.
9. Luonne kasvaa
Oletko päässyt pisteeseen, jossa käyt salilla säännöllisesti, vaikka välillä ei huvittaisi? Hienoa. Samaa mentaliteettia voidaan soveltaa myös muihin elämän osa-alueisiin. Oli kyseessä sitten oman yrityksen pyörittäminen tai jonkin muun vaikean ja pitkäkestoisen projektin läpi vieminen.
Loppusanat
Mikäli treeni joskus maistuu puulta, on silti jokainen treeni kuin laittaisi rahaa pankkiin. Jos et ole vielä aloittanut, mutta mieli tekisi, nyt on korkea aika lähteä pajalle takomaan lihaa. Jos etsit treeniohjelmaa, jolla lihas ja voima kasvaa, voit aloittaa täältä. Jos yrität suostutella kaveriasi lähtemään treenaamaan, jaa tämä juttu hänelle alla olevasta napista!