Kroatian hintataso – tällaisia ovat hinnat matkailijalle vuonna 2018

90-luvun sodasta toivuttuaan Kroatiasta on tullut yksi Euroopan houkuttelevimpia rantaloma- ja kaupunkikohteita. Tässä artikkelissa tutkaillaan Kroatian hintatasoa, jotta saat apua matkabudjettisi laskentaan.

Kroatia on tätä nykyä EU:ssa, mutta heillä on oma valuutta: kuna.

Käydään siis ensin läpi hieman valuuttavinkkejä:

Kroatian valuutta, valuutanvaihto & käykö eurot?

1€ = 7,4 kunaa (HRK) – päivän kurssin näet xe.comista ja suoraan tästä linkistä.

Valuutanvaihto hoituu yleensä kätevimmin ihan vain nostamalla pankkiautomaatista (esim. Visa Electronilla) paikallista rahaa tai sitten vaihtamalla käteisenä euroja kunoiksi. Valuutanvaihtopisteitä löytyy runsaasti ja esimerkiksi kerran vaihdoin rahaa Lidlin pihalla olevassa normaalissa kioskissa (oli muuten ihan OK kurssikin vielä).

Entä käykö Kroatiassa eurot?

Kyllä vain, yllättävän useassa paikassa otetaan myös euroja vastaan; ravintoloissa, bensa-asemilla, moottoritien tietullia maksaessa jne.

Mutta muista:

Kun maksat euroilla, yleensä tarjoilija/myyntihenkilö heittää kurssin ihan omasta päästään ja ottaa siinä itselleen pienen provikan. Eli parhaan hinnan saat kun maksat kunoilla tai sitten maksukortilla, jolloin pankki hoitaa valuutanvaihdon. Tai sitten pyydä euro-käteisellä maksaessa kuitti ostoksesta, jossa mainitaan, että olet maksanut euroilla. Tällöin saanet melko virallisen kurssin mukaan.

Joka tapauksessa, mennään niihin Kroatian hintoihin:

Tässä artikkelissa käsittelemme lähinnä Dubrovnikin ja Splitin hintatasoa (jotka ovat niitä suosituimpia suomalaisten kohteita), mutta monet hinnat pätevät koko Kroatiaan.

Lentojen hinnat Kroatiaan?

Norwegian lentää varsin ahkerasti Suomesta Kroatiaan, kuten heidän lentokarttansa osoittaa:

kroatia hintataso
Norwegian lentää mm. näihin kohteisiin

Tuo alin 59,90 kohta on siis Dubrovnik tuolla etelässä.

Eli yhdensuuntaisten lentojen hinnat (ilman ruumaan menevää matkatavaraa) ovat alkaen vain n. 60 €. Myös muut lentoyhtiöt lentävät Kroatiaan – yleensä halvimmat lennot löytyvät lentohakukoneista, kuten momondo.fi:stä. Kannattaa myös erikseen katsoa suoraan tuolta Norwegianin sivuilta.

Käytännössä noita halvimpia lentoja on melko vaikeaa saada (ellei varaa todella aikaisin ja ole joustava lentopäivien suhteen). Yleensä se hinta käytännössä nousee sinne 100 € per suunta tienoille (vähintään).

PS. Jos tarvitset reissaajaystävällistä luottokorttia (jossa ilmainen matkavakuutus), kannattaa hakea Norwegianin vuosimaksuton Visa (banknorwegian.fi/Luottokortti) – sen hakee muutamassa minuutissa ja se tulee postitse kotiin n. viikossa.

 

Hotellien/majoituspaikkojen hintataso

Kroatian hintataso asumisen suhteen on melko edullista ja siellä on runsaasti varsinkin huoneistotyyppisiä majoituspaikkoja.

Tosin ”pahimman” kesäsesongin aikaan, kesä-heinä-elokuussa (ja hieman myös syyskuussa) hinnat ovat koholla ja saatavuus heikompaa. Tässä muutamia hintaesimerkkejä Splitistä ja Dubrovnikista:

Split:

Adrianmeren rannalla sijaitsevassa Splitissä on n. 178 000 asukasta. Voit asua siellä joko keskustassa, vanhassakaupungissa tai sitten hieman ulompana keskustasta hiekkarannan äärellä. Budjettimatkailija yöpyy alkaen n. 25-30 € / yö (eli vain reilu kymppi per nokka). Suurin osa majoituspaikoista asettuu 50-100 € hintaluokkaan per yö.

Dubrovnik

Dubrovnikin hintataso majoituksen suhteen on suomalaisen silmin edullinen. Perusnätti 3 tähden majoitus, esim. 2 hengelle ALKAEN n. 35 € / yö. 

Lue myös muut artikkelimme Kroatian hotelleista:

Liikkumisen hintataso

Kaipaatko liikkumisen vapautta reissulla? Voit halutessasi vuokrata auton suoraan lentokentältä. Saat pienen Volkswagenin/Opelin tai vastaavan vuokra-auton yleensä alle 15 € per vuorokausi, kun vuokraat kerralla useammaksi päiväksi.

Bensa on Kroatiassa karkeasti sanottuna n. 0,10 € halvempaa per litra kuin Suomessa.

Tosin muista: Kroatiassa on moottoritiemaksut käytössä, eli kun menet moottoritielle, otat automaatista lipun ja kun poistut moottoritieltä, maksat sitten tietullissa sen mukaan kuinka pitkän matkaa tulit ajaneeksi. 200 km pätkän ajaminen voi maksaa jopa 10-20 €. Mutta tiet ovat sitten todella hyvässä kunnossa eikä liikennettä ole paljoa!

kroatian hintataso kokemuksia
Kroatiassa on hyvät moottoritiet ja yllättävän rauhallinen liikennekulttuuri (verrattuna esim. naapuri-Italiaan)

Autoilukulttuuri on varsin sivistynyttä ja rauhallista Kroatiassa eli ei tarvitse liiemmin sitäkään jännitellä.

Taksilla kulkeminen Kroatiassa on tietenkin halvempaa kuin Suomessa. Alempana pari esimerkkiä:

Split:

Splitin lentokenttä sijaitsee n. 25 km päässä kaupungin keskustasta. Lentokentältä keskustaan pääset esim. näin:

  • Bussi: paikallisbussi 37 (lähtee läheisen maantien varresta, eikä terminaalista) hintaan 16 kunaa (n. 2€) tai ”virallinen” lentokenttäbussi (lähtee terminaalista) 35 kunaa (n. 5€) – tarkemmat ohjeet täällä.
  • Taksi: hinta arviolta 250 kunaa (33 €)

Dubrovnik:

Taksi Dubrovnikin lentokentältä keskustaan (n. 20 km) maksaa n. 250-270 kunaa (35-38 €).

Julkinen liikenne toimii Dubrovnikissa myös: paikallinen bussiyhtiö Libertas operoi lentokentän ja kaupungin välillä sekä kaupungin sisällä erittäinkin edullisesti:

  • Yksi lippu (voimassa 1 tunnin: 12 HRK (1,60 €)
  • 1 päivän lippu 30 HRK (4 €)

Syömiset, juomiset + sekalaiset menot

Kroatian hintataso ei siis ole yhtä alhainen kuin vaikkapa hieman pohjoisemmat Itä-Euroopan maat. Varsinkin Dubrovnik pyörii melko vahvasti turismin ympärillä ja sen myötä tietenkin turreilta otetaan armotta rahat pois kuljeksimasta.

Kaikki on kuitenkin pääosin halvempaa kuin Suomessa.

Turistisimmissa kohteissa lounaan saanee vajaalla 10 eurolla ja illalliseen joutuu sijoittamaan vähintään sen 10 euroa. BigMac-ateria maksaa n. 4,50 €.

Tässä muutamia hintoja, joita saatat nähdä dubrovnikilaisissa kahviloissa/ravintoloissa (voi olla hieman maan keskihintatasoa kalliimpaa):

  • Oluttuoppi 3-4 €
  • Viinilasi 3 €
  • Kahvi 1,50 – 2 €
  • Pieni pizza 5 €
kroatia ruoan hinta
Loistavan makuinen kahvi Zadarin kaupungissa Kroatiassa – 8 kunaa, eli n. 1,10 €.

Tupakka-aski (esim. Marlboro) maksaa n. 3,50 €.

Kahvittelukulttuuri on Kroatiassa hieman samanlainen kuin Italiassa. Jos tilaa ihan vain ”kahvin”, saa yleensä pienen espresso-kupillisen eteensä. Erikseen pyytämällä esimerkiksi ”Americanon” saa sitten lähempänä suomalaista makua olevaa kahvia.

Ruokakaupoissa hinnat ovat hieman alhaisempia kuin Suomessa (ei paljoa). Toki viinit  Paikallinen olut maksaa ruokakaupassa n. 1 € puolen litran pullosta.

Yhteenveto

Kroatia on hieno maa; tuli ihan yllätyksenä kuinka ”toimiva” maa on eteläisestä sijainnistaan huolimatta. Paikalliset ovat todella ystävällisiä ja puhuvat yleensä melko hyvää englantia.

Eli reissukohteena varsin suositeltava paikka. Ja Kroatian hintatason ollessa varsin kohtuullinen, on se aivan loistava vaihtoehto muille eteläisen Euroopan rantakohteille.

Mikäli et ole reissua vielä lyönyt lukkoon, tsekkaa toisen rantakohteen, Barcelonan hintataso! Tai talvella kun Eurooppa on hieman viileä, tutustu myös Thaimaan hintatasoon.

Millaisia kokemuksia sinulla Kroatiasta ja sen hintatasosta? Laita jotain kommenttia tuohon alle!

KOMMENTOI

Please enter your comment!
Please enter your name here