Saksan hintataso syynissä – miten talousmahti on näin halpa?

Saksa on Euroopan talousmahti ja yksi Euroopan rikkaimpia maita. Saksan hintataso on siitä huolimatta sekä matkailijalle että asujalle erittäinkin alhainen. 

Seppo Räty ei aikoinaan ollut kovin suuri Saksa-fani, mutta maasta on vaikea olla pitämättä. Nähtävää ja koettavaa riittää ja olut on hyvää.

Saksan rahayksikkö on siis euro – tämä siis varmuuden vuoksi heti kärkeen, etteivät vanhat Derrick-jaksot D-markkoineen kummittele päässäsi.

Oletko kenties lomamatkalle lähdössä ja mietit reissubudjettia Saksaan?

Lyhyt vastaus: hinnat ovat pyöreästi arvioituna n. 75% siitä mitä Suomessa. Tosin joissakin tuotteissa (pikaruoka, olut..) hinnat vaikuttavat olevan jopa puolet halvempia kuin Suomessa.

Pidempi vastaus pohdintoineen päivineen alkaa tästä:

Saksa on ”taloudellisesti” edelleenkin jaettu Itä- ja Länsi-Saksaan. Itä on paikoin suorastaan hävyttömän halpa, vaikkakin Berliinin hintataso onkin asuntojen puolesta ollut kovassa kasvussa 2010-luvulla.

Esimerkiksi Leipzigissa (joka on asukasluvultaan lähes Helsingin kokoinen) ostaa kaksion itselleen alkaen n. 30 tonnilla. Länsi-Saksa ja varsinkin München on puolestaan aivan eri juttu.

Asumisen hintatasosta lisää hieman alempana.

Ruoan hinta Saksassa

Saksassa on jokaisessa ruokakauppa-kategoriassa kilpailua:

  • Halpakauppa”liigassa” on ainakin Lidl, Netto, Aldi ja Norma. (näistä Lidl ja Netto omaavat mielestäni parhaat valikoimat)
  • ”Normaaleja” ruokakauppoja/supermarketteja on mm. Real, Rewe, Kaufland, Edeka ja Kaiser’s.

Ruoan hinta on paikoin jopa vain puolet siitä mitä se on Suomessa. Mistä lie johtuu? Työvoimakustannukset lienevät alhaisempia, ALV:n määrä pienempi elintarvikkeissa (?) – en tiedä sen tarkemmin.

Joka tapauksessa. Tässä muutamia hintoja Saksan halpakauppaosastolta (tosin ”paremmissa” kaupoissa halpamerkit ovat usein jopa samanhintaisia):

  • Maito 1L – 0,49 €
  • Olut 0,5L – alk. 0,40€
  • Maitorahka (bodarit huomio) 250gr 0,49€ / 500gr 0,79€
  • 500g naudan jauheliha – 2,59€
  • 600g kananrintaa (maustamaton) – 2,99€
  • Täysjyväpasta 500g – 0,89€
  • Pullovesi (hiilihapoilla tai ilman) 1,5L – 0,19€ (plus pantti 0,25€)
  • Banaani 1 kg – 1,19€
  • 6 kpl vihreää omenaa – 1,99€
  • Täysjyväpaahtoleipä 500g – 0,55€
  • Viinipullo 0,75L – 0,99€
  • Jägermeister 0,7 L – 12€
  • Juusto (valmiit viipaleet) 500g – 1,19€
  • Kananmunat 10 kpl – 1,19€
  • Karkkipussi 300g – 1€

Syöminen & juominen

Bigmac-indeksiä mikäli tutkitaan, niin kyseinen ateria maksaa Saksassa muistaakseni reilun 6 euroa. Klassisempaa saksalaista pikaruokaa ympäri Saksan saa yleensä Döner kebabin muodossa noin 3 euron kappalehintaan.

Perussaksalainen schnitzel-pihvi ranskalaisilla on yleensä 10 € tuntumassa. Ns. oikeissa pihviravintoloissa hinnat kenties noin 2/3 Suomen hinnoista – noin suurinpiirtein pyöreästi.

Olut on saksalaisille pyhää nestettä, eikä siitä ”saa” kiskoa liian korkeaa hintaa. Tyypillisesti 0,5 litran tuoppi maksaa n. 2,50 – 4 €.

Saksan kaupungeissa on toki eroja, mutta olit sitten Münchenissä tai Mönchengladbachissa, niin syömiset ja juomiset ovat aina halvempia kuin Suomessa.

Asumisen hintataso Saksassa

Hotellien hintatason selvität toki helposti hotellihakukoneista tai sitten tuolta jakamistalouden maailmasta, eli Airbnb:stä. Oma Airbnb-kokemukseni Berliinistä maksoi vajaa 20 €/yö kaksiosta (tosin hieman kaupungin laitamilla). Tämä hinta oli kylläkin poikkeuksellisen alhainen, eli kannattaa varautua korkeampiin hintoihin, mikäli haluat asumuksen hyvällä sijainnilla.

Tässä kuitenkin pari poimintaa niille, joita kiinnostaa pysyvämmän asumisen hinta:

München on ylivoimaisesti kallein kaupunki asua Saksassa (Lähde: spiegel.de). Pääkaupunki Berliini sen sijaan on edelleen kovin halpa paikka vuokrata asunto – hinnat lähes puolet Münchenin hinnoista.

Esimerkiksi Münchenissä saatat joutua maksamaan vuokraa n. 10 m2 huoneesta jaetussa asunnossa 500 € / kk. Berliinissä sen sijaan vuokraat samalla hinnalla pienen kaksion kokonaan itsellesi.

Pienemmissä saksalaiskylissä kaupunkien ulkopuolella voit vuokrata kaksion (n. 45 m2) n. 250 € / kk.

Nämä hinnat siis ”lämminvuokria”, eli tarkoittaa sitä, että hinnat sisältävät lämmityksen (tiettyyn rajaan asti) ja veden. Saksassa usein asuntojen vuokrahinnat ilmoitetaan kylmä- ja lämminvuokrana. Kylmävuokra saattaa olla 250€, mutta ”lämpimänä” asunto maksaakin sitten esim. 400 €. Tämä kannattaa pitää mielessä, mikäli vuokra-asuntoja alkaa Saksasta katselemaan.

Lue myös: Töihin Saksaan -opas

Matkustaminen, liikkuminen, polttoaine

Saksassa juna on Suomen tapaan melko kallis liikkumismuoto. Joskus tosin DB:n (Deutsche Bahn) tarjoukset ovat varsin hyviä. Esim. ”osavaltioliput”, joilla voi ajaa yhden osavaltion (esim. Baijeri) sisällä 1 päivän ajan, 1-5 ihmistä, hintaan n. 23€.

Hinta on siis ko. tarjouksessa aina tuon 23 € oli teitä sitten 1 ihminen tai 5.

Edullista matkustelua varten on myös halpoja busseja (esim. Berlinlinienbus.de ja Flixbus.de).

Pari hintaesimerkkiä:

Bussimatka Berliinistä Müncheniin (600km) maksaa 19 € tai Berliinistä Hampuriin (300km) 9 €.

Taksissa aloitusmaksu on vain n. 4 €. Taksimatkan hintaa voi laskea esim. tämän laskurin avulla syöttämällä lähtö- ja pääteosoitteen.

Mikäli lähdet omalla autolla liikenteeseen, on Saksassa moottoriteiden käyttö ilmaista (toisin kuin esim. Sveitsissä tai Itävallassa).

Polttoaineen hinta näyttäisi tällä päivämäärällä olevan 0,90€ / L dieselistä ja n. 1,20€ / L bensasta. Tämä tosin poikkeuksellisen alhainen tällä hetkellä. Mikäli suunnittelet autoreissua Saksaan ja asia kiinnostaa, voit katsastaa polttoaineen hinnat esim. clever-tanken.de -nettisivulla, paikkakunnan mukaan.

Yhteenveto

Saksan hintataso on suorastaan hämmentävän alhainen verrattuna Suomeen. Menit mihin kaupunkiin tahansa, et joudu Suomen hintoihin tottuneena murehtimaan liikoja ulkona syömisestä ja juomisesta.

Berliinissä halpa hintataso korostuu entisestään ja se onkin loistava matkakohde budjettimatkailijalle. Mikäli se kiinnostaa, niin katsasta seuraavaksi tekemämme Berliinin opas!

PS. Jos tarvitset reissaajaystävällistä luottokorttia, hae vuosimaksuton Norwegian Visa (sen hakee muutamassa minuutissa ja se tulee postitse kotiin yleensä n. viikossa).

1 KOMMENTTI

KOMMENTOI

Please enter your comment!
Please enter your name here